Pentupesän kakaraiset ovat valloittaneet koko talon. Kissanhiekkaa löytyy nykyään siis aivan kaikkialta. Tänään tulimme kotiin ja huomasimme jouluvalomme sijoitellun uudelleen. Se roikkui johdostaan pää alaspäin keittiön pöydän alla. Ilmeisestikin joku neitosista haaveilee sisustajan urasta ja minun valitsema paikka valolle ei ollut mieleinen. Olohuoneeseen olen myöskin valinnut väärän värisen tapetin, sillä siitäkin oli joku käynyt palasen nappaamassa. Mysteereistä hauskin on se, että miten ihmeessä nuo alle kiloiset tirpat onnistuvat heittämään yläkerran matot alakertaan??? Hauskaa lapsosilla ainakin on, sitä ei käy kieltäminen. Hilirimpsis mamman hermot puolestaan ovat joskus astetta tiukemmalla ; )))
Olemme kovasti myös yrittäneet pentujen kanssa harjoitella yläkertaan syömään tulemista. Lapsoset kun eivät meinaa vapauden huumassaan muistaa syöpötellä. Kaikille muille pentujen erikoisherkku maistuu kyllä erinomaisesti. Isommille kissoille lapsosten seisovapöytä on aivan vastustamaton houkutus ja koira vanhuksemme varmaan räjähtävät joku päivä, kun varastavat pienten eväät aina kun silmä välttää. Enää siis tarvitsisi nuo ihmislapset opettaa Royal Caninin penturuokaan, niin olisimme kaikki samalla dietillä : ))) Tänäänkin kävin tyhjentämässä paikallisen eläintarvikeliikkeen hyllyt tyhjiksi ja herkkusuiden fiesta sai taas onnellisesti jatkoa!
Nyt pennut ovat toisaalta ihanimmillaan. Toisaalta ovat niin pieniä ja viattomia ja toisaalta taas leikkivät jo niin isoa kissaa kuin vain voivat. Bertta emo päätti alkaa kaipailemaan miestä vieraisille uudelleen ja jollotus on sen mukainen. Tenavat katsovat äitiään pää kallellaan ihmetellen, että mikä sille nyt on tullut. Muut taloutemme neitoset saavat tasaisin väliajoin Bertalta lähdöt ja kollipoikaa neiti kiusaa koko rahalla oven takaa. Siinä ei auta sitten minkään maailman implantit, jätkän pää on hurmiosta sekaisin. Laulua siis huushollissamme riittää ja hyvä niin, tietääpähän, että kaikki on maailmassa hyvin, kun ääntä piisaa.
Hilirimpsis kuittaa ja kiittää sekä toivottaa tietenkin oikein antoisaa vuotta 2010!
tiistai 5. tammikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti