perjantai 15. tammikuuta 2010

Hulina viikko takana

Tähän viikkoon on mahtunut paljon. Nautimme Axilur matokuurit tällä viikolla ja nyt pennut söivät ne jo erittäin mallikkaasti. Meillä oli pieni kakkakriisi ja pientä sekä vetelää kakkaa löytyi joka paikasta. Nyt siitä on selvitty ja painot nousee taas huristen, ihanaa! Lapsukaiset on oikein virkeitä tapauksia ja olleet vaikka kakka lensikin löysänä. Pienokaisten perheet ovat vierailleet tapaamassa tulevia sohvan valtaajiaan ja tuoneet tuoksuja uusista kodeista neideille.

Liinun uusi purkinavaaja mamma kävi tänään katsomassa neitosta ja samalla varmistui, että Liinusta tulee sitten Savonlinnan friidu. Liinu saa ystäväkseen komean Taavi pojan, joka kovasti jo odottelee uutta ystäväänsä. Liinu tulee varmasti vierailemaan myös Kuopiossa jatkossakin, jottei nyt ihan täysin juuret unohdu!

Rokotukset siirtyivät ensi viikkoon, joten viikon päästä on jännät hetket käsillä. Aika menee kuin siivillä, tuntuu kuin pennut olisivat vasta syntyneet ja nyt pesästä lento ei ole enää kuin kuukauden päässä. Ikävä tulee olemaan aikasen iso. Varsinkin, kun myös Bertta mamma palaa samalla omaan kotiinsa Tiinan, Samin ja Tinkan luokse. Saas nähdä miten meidän perhe selviää kissapopulaation vähenemisestä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti